Tuotekuljetus Numminen Oy:n historia alkoi vuonna 1956 Maskussa, kun Aarno Numminen aloitti liikennöinnin yhdellä kuorma-autolla. Alusta alkaen olemme suorittaneet meijerialan tuotteiden kuljetuksia ja niitä kuljetamme vielä tänä päivänäkin.
Vuosikymmenten aikana perheyrityksen toiminta on kasvanut ja muuttunut kuljetusalan mukana, mutta yksi asia on säilynyt samana — halu hoitaa asiakkaiden kuljetukset luotettavasti ja ammattitaidolla.
Kylmäkuljetukset ovat olleet osa yrityksemme toimintaa aivan alusta lähtien. Vuosikymmenten aikana maidon keräilystä on kasvanut monipuolinen lämpötilasäädeltyjen elintarvikekuljetusten kokonaisuus.
Kuljetamme päivittäin muun muassa meijerituotteita, vihanneksia, lihatuotteita ja pakasteita toimitusvarmasti erityisesti Varsinais-Suomessa, mutta myös muualla Suomessa.
Elintarvikekuljetusten lisäksi hoidamme päivittäin monipuolisia kappaletavarakuljetuksia yhteistyössä Kaukokiidon kanssa. Kuljetamme kaikkea lämmityspelleteistä pienrahtiin ja verkkokauppalähetyksiin niin terminaalien välillä kuin suoraan loppuasiakkaille toimitettuna.
Vuodesta 2020 lähtien olemme toimineet yhteistyössä V-S Asfaltti Tiimi Oy:n kanssa piharakentamisen ja asfalttitöiden kuljetuksissa. Kuljetamme maa-aineksia, asfalttia ja työmailla tarvittavia materiaaleja monipuolisesti erilaisiin kohteisiin.
Työmaat ja vaihtelevat olosuhteet vaativat täsmällisyyttä, joustavuutta ja toimintavarmuutta. Kokeneen henkilöstömme ja työhön soveltuvan kaluston avulla pystymme palvelemaan sujuvasti niin piharakennus-, maisemointi- kuin talvikunnossapitotöissäkin.





